Kultalusikkasyndrooma

Sirkku kaivaa soivan puhelimen nahkatakkinsa taskustaan ja katsoo näyttöä. Näytössä lukee tuntematon numero. Hän työntää puhelimen takaisin taskuunsa ja rasittuu pelkästä ajatuksesta, että joku soittaa.   Sairaalan syöpäosaston käytävällä leijailee kalman tuoksu. Kuolemaa odottavat ja kituvat potilaat makaavat sängyissään odottaen kidutuksen loppumista. Sen näytelmän on Sirkkukin nyt omakohtaisesti nähnyt. Naishoitaja astelee Sirkun luo ja ojentaa nipun papereita. Hänen katseessaan välittyy pahoittelun ja osan oton myötätunto. ”Tässä ovat nyt kaikki. Teillä on hänen tavaransa siinä.” hän viittaa kassiin Sirkun jaloissa. ”Voimia ja jaksamista surutyöhön”. Sirkun kädet tärisevät, kun hän ottaa paperit ja tunkee ne paperikassiin muiden tavaroiden sekaan. Edessä on suo jonka rämpimisestä hänellä ei ollut aavistustakaan vielä kuukausi sitten. Vastuu on yksin hänen. ”Kuollu on kuollu, lähetään nyt. Kahville pittä piästä tämän mummon!” mummo pyörittää punaisilla nahkahans